Eilen olin niin huonolla tuulella, masentunut tai siis torstaina. Töissä pidetttin ja pidetään yhä kummajaisena, koska en ole sosiaalinen persoona. Päivällä taas en uskaltanut lähteä kaverin kanssa ulos koska mukana oli jotain kaverini kavereita. En halunnut nolata itsäni. Lisäksi päivää varjosti riita perheen kesken ja kaikki mahdolliset ikävätt asiat. Lähdin purkamaan tunne kuohuani lenkille, huomattuani makoilleni koko päivän. En jaksanutkaan juosta; kunto on uhkaavasti laskenut. Päätin sitten käveleväni lopun lenkin ja tuijottelin tyhjää penkillä istuskellen. Kyyneltäkään en tirauttanut, mutta olotila oli kuin pahaa krapulaakin karmeampi.

Perjantaina purjeet sitten kääntyivät, tuuli puhalsi taas mukavasti ja purjeet pullistuivat (????!!!!)

niin pe viimeinen työpäivä meni ihan mukavasti. Illalla sitten lähdin näiden kammottavien kaverin kavereiden kanssa istuskelemaan iltaa, joka sai minut hyvälle tuulelle, vaikken ollutkaan sosiaalinen. Paluumatkalla kotiin tapasin lapsuuden ystävän. Tapaaminen oli mielenkiintoinen...

Elämä hymyilee, tällä hetkellä ainakin.