Nyt se alkaa ja olen yllättävää kyllä täynnä kauhua ja intoa. Olen innokas kaikista niistä miljoonista mahdollisuuksista joita kohtaan. Kauhuissani taas olen käsittämättömästä työmäärästä, joka odottaa ja nauraa tyhmyydelleni. Tulevaisuus on uusi, kirjoittamaton voin tehdä kaiken toisin, muuttaa itseäni tai ainakin asennettani. 

Välillä olen onnellinen, joskus olen arkisen onnellinen, jolloin kaikki on hyvin, mutta kovin usein iskee se surumielisyys, joka tuntuu olevan pohjatonta melankoliaa.